Sama aurinko paistoi sekä kaupungissa, että maalla. Ja niin viheriöi nurmikko kauniisti! Olipa varsin piristävä Talvipäivän Seisaus.
Mutta tämän päivän luukussa kerrotaan ensi yön kinkunpaistajien iloksi ihan oikea joulutarina. Tämä kulkee nimellä "Viljolahtelainen kinkkuspektaakkeli".
Tapahtuipa kerran kultaisella 80-luvulla, että perheessämme usempikin harrasti hirvenhiihtoa ja jopa menestyi siinä. Tuossa lähialueella Joroisissa oli ennen joulua kilpailut ja teemaan sopivasti se oli nimeltään "Kinkkukisa". Eli sarjojen voittajille oli jokaiselle palkinnoksi joulukinkku. Ei hirmu iso, mutta varmaan joku n. 3 kg kinkku.
Isoveli voitti sarjansa - palkinnoksi tuli kinkku. Minä voitin naisten sarjan - palkinnoksi tuli kinkku. Sitten on mielikuva, että isäukkokin vielä sai kinkun, joko hiihtosuorituksen perusteella tai sitten lohdutuspalkintona yleisarpajaisissa. Kotimatka sujui varsin iloisissa tunnelmissa ja muistan kun kuljettajana toiminut isi ulvoi suoraa huutoitkunaurua aina aika ajoin. Taisi aavistaa, että tästä vielä lysti nousee. Kinkut hytkyi takaikkunan hattuhyllyllä.
Tultiin kotiin, jossa tiimin päähuoltajana toimiva äiti kesken tortunpaiston kyseli, että "mitenkäs siellä kävi?" Kilpailijat läjäytti kinkut pöytään ja sanoi että näin vaatimattomasti kulki. Parhaamme tehtiin ja nyt sitten katsotaan mihin se riittää... Äiti lysähti kiikkutuoliin, veti yhdellä potkaisulla liki akselinsa ympäri ja kun sai viimein vedettyä henkeä kyseli itkunsekaisella äänellä että: "Mitäs myö tehhään sillä kymmmenen kilon kinkulla, mikä on kellarissa suolassa...?
Sinä vuonna syötiin kinkkua valehtelematta loppiaisen yli vielä piiitkään... Ja tämä tarina on tosi!
Mukavaa kinkunpaistoyötä ja paketointihetkiä kaikille. Koittakaapa äiditkin vähän nukkua (paraskin olen sanomaan).
- Lady of the house
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen