Näläkä!

Nälkä yllättää myös ulkomailla ja yksi matkojeni kohokohtia aina onkin tutustua paikalliseen tarjontaan ja lomalla AIKA monesti käy ns. valmiissa pöydässä. Tietysti. Makaroonia voi sitten  keitellä kotonakin (ja sitä tulee keiteltyä). USA:ssahan on ruuan suhteen aivan valtava kirjo, kaikkea löytyy ja kaikista maailmankolkista. On aasialaista, karibialaista, espanjalaista, italialaista, meksikolaista... Ja sitten niitä periamerikkalaisia hampurilaisia.

Valitettavan usein tällä reissulla matkamme päätyi hampurilaispaikkaan - liki ainoaa, mitä 12 v ja 7 v suostuivat syömään. No ehkä myös pizzaa ja spaghettia. Sitten se vähän väritti myös äidin ja isosiskon ruokalistaa. Kotiin kun päästiin, niin sanoin että NYT ei muuten syödä puoleen vuoteen hampurilaisia eikä ranskalaisia! Ja cocista en osta enää. Joku raja siinäkin sokeriliemen lipittämisellä.

 Jättipizza

Amerikka ei varsinaisesti ruuan suhteen ole mikään terveyden tyyssija. Tarjolla on kyllä paljon ja erittäin uppopaistettuna. Perunat, kalat, kanat... rasvaa ja juustoa tihkuu joka raosta. Autoilu-osiossa jo mainitsinkin tukevista amerikkalaisista. En enää ihmettele sitä. 

Päivän löytö - fetasalaatti

Joskus kyllä tekee löytöjä ja silloin mielummin otin sitä. Siis EI rasvaruokia. Vaan jännästi nämä "oikeat ruuat", salaatit ym. ovat paljon kalliimpia kuin ne rasvapommit. Ruoka ei kyllä muutenkaan ollut halpaa, johtuu myös euron luvattoman huonosta kurssista dollariin nähden, mutta hampurilaisaterian sait paljon halvemmalla kuin kuvan salaatin. Annoskoot ovat kyllä kohdallaan! Tuokin salaatti - sitä oli sekä "small" että "large"-kokoa. Luulin, että se "small" on suurinpiirtein pienen alkusalaatin kokoinen. Otin isomman. Aika päälärillinen... hyvä kun jaksoin syödä.

Kaksi raputacoa. Nämä oli hyviä. Vaikka siellä välissä olikin uppopaistettu

rapukakku, niin sen ravun, salaatin ja chilimajoneesin yhdistelmä oli loistava. 

Kaupassa käynti oli mielenkiintoista. En ole KOSKAAN nähnyt sellaista valmisruokien ja yksittäispakattujen annosten valikoimaa kuin tuolla. Kaikkea voit ostaa valmiina. Kaikkea. Hedelmiä ja vihanneksia kyllä on tarjolla ja monipuolisesti. Se mikä eniten pisti silmään, oli se, että et tarvitse edes vaivautua pilkkomaan salaattiasi (jos sellaisen nyt aiot ostaa). Kaikkia vihanneksia saa valmiiksi viipaloituina, suikaloituin, pilkottuina, raastettuina - eri kokoisissa pakkauksissa. Ihan käsittämätöntä! Ei tarvitse enää itse edes pilkkoa - kohta eivät ehkä enää osaakaan... Ja mikä kummallisinta, olen tätä huomannut jo Suomessakin. Tosin pienemmässä mittakaavassa, mutta kuitenkin. Onko ihmiset jo niin avuttomia???

On ne avuttomia. Juustohöylää he eivät käytä. Juustot ovat kaupassa valmiiksi viipaloituja... Ja mikä hauskinta - munakkaan voi tehdä niin että ostaa kermapurkin näköisen tölkin, siellä on rikotut kananmunat valmiina purkissa sisällä!!! En voinut uskoa sitä...

 Näyttävä vihannestiski

Kun kuitenkin oltiin lomalla, niin en alkanut kamalasti niuhottaa tämän syömisasian kanssa. Jos pojat kerran jotain söivät, niin hyvä niin. Hampurilaisissakin kuulemma on eroja :) Olen kerran ollut lasten kanssa sellaisellakin lomamatkalla, että vanhin tyttö söi viikon vain spaghetti bolognesea - kotoisasti makaronia ja jauhelihakastiketta. Ja hyvin pärjättiin. Mielestäni yhden/ kahden viikon höttökausi ei ihmistä tapa, mutta tavaksi se ei saa jäädä. Herkuttelua pitää silloin tällöin kaikilla olla.

 Iso-A paljastui reissussa pieneksi kahvikissaksi. Äitin poika.

Tässä lähi- Starbucksin Frappuccino.

(ja sinne mentiin kävellen!)

 Itse syötiin ja päästiin syöttämään muitakin.

Tässä saa kirahvi salaattia.

Kun seurueellamme oli käytössä kokonainen omakotitalo uima-altaineen, niin olihan siellä tietysti amerikkalaiseen tapaan kunnon grilli. Ja mehän pidimme omat barbecue-partyt! Ostimme pihvejä, kanaa (lapsille hodarinakkeja :) ), salaatteja, ym. ja TEIMME ruuan ihan itse. Valitettavasti juuri siitä ateriakerrasta ei minulla ole yhtään kuvaa. Ruoka oli hyvää ja seura loistavaa. Eräänä iltana teimme sitten myös fajitaksia. Paistettiin kanaa ja jauhelihaa täytteeksi. Salaatissa olimme reippaita ja pilkoimme vihannekset itse! Tämä kaikki nautittuna lämipmässä, pimeässä Floridan illassa. Eräänlainen makumuisto.

 Tico taco

Orlandossa päivät menivät  Universalin studiolla ja siellä syötiin sitä mitä kiinni saatiin. Noh, voitte arvata, että ihan kamalan monipuolista ei ollut tarjolla. Mutta illalla löydettiin Asian buffet. Oijoijoijoi... Seisovasta pöydästä kaikenlaista itämaan ihmettä: kiinalaisia herkkuja, sushia, intialaisia ruokia, kevätkääryleitä, rapuja, vihanneshöystöjä, hapanimelää kastiketta. Kyllä tykkäsin! Oli jopa uuniperunaa - se maistui. 

 

Kotimatkalla lentokoneruoka maistui. Myös Napsulle.

 

 

Kotona ruokapuoli palasi normaaliin uomaansa aika nopeasti. Ruisleipä oli tosi hyvää ja seuraavana aamuna keittämääni aamupuuroa ei kukaan kyseenalaistanut että "en syö". Ruuan suhteen Amerikka on ihan turvallinen maa, sieltä ei kukaan saanut mitään vatsapöpöä. Ei kai kun kaikki on desinfioitu ja yksittäispakattua... Mutta se roskien määrä, mikä tulee ihan normaalissa ruuanlaitossa! Se on valtava. Jonkinlainen kierrätyssysteemi sielläkin on, ei kuitenkaan aivan toimiva. Mutta kun sitä ei ole vielä kehitetty tuottavaksi bisnesideaksi, niin ei sitä sitten kai kannata harrastaa.

Terassikausikin on avattu nauttimalla uudesta muumimukista päiväkahvit ja miettimällä kuinka saisi riippuvat puutarhat täyteen loistoonsa. Siinäpä pulma!

Katsotaanpa mitä Amerikka meille seuraavaksi kertoo...

- Lady of the house

"Kun auto on sulla alla, niin päästä voit helpommalla..."

Näin iloisesti rallateltiin suomalaisessa iskelmässä 60 - 70-luvuilla. Pitää varmaan osittain paikkaansa. Mutta voi se autoilu olla hermojakin raastava kokemus. Menkääpä vaikka Amerikkaan koettamaan!

Mä mistä alkaisin sen laulun...  No miten olisi vaikkapa ihan alusta?

Matkallamme päätimme ottaa ryhmälle joka perhekunnalle omat kulkupelit. Oli nimittäin ihmisiä ja ennenkaikkea sitä matkatavaraa aika runsaasti. Ja sikäli se oli oikein oiva ratkaisu, koska jokaisen pesueen kiinnostuksen kohteet ja aikataulut olivat erilaiset. Näin jokainen pystyi menemään ihan omien mielihalujensa mukaan.

Minä varasin auton etukäteen käyttäen rentalcars.com -sivustoa. Se oli helppoa, vaihtoehtoja oli paljon ja sieltä löytyi myös suomenkielinen palvelunumero ongelmatilanteita varten. Hintakin oli ihan kohtuullinen, vähän vajaa 400 euroa kahdesta viikosta. Näin siis varaus kiinni, kopio varauksesta ja matkaan.

Minun vuokraamokseni arpoutui Trifty - niminen vuokraamo. Olihan niitä paljonkin, kun on Hertziä, Dollaria ynnä muita. Reippaan 14 tunnin matkustamisen jälkeen Miamin lentokentällä olo oli luonnollisesti TOSI virkeä ja autovuokraukselle otollinen: kello on jo aika paljon, itseä väsyttää, lapsia väsyttää, kaikilla on nälkä... Mutta ei auta, sanoi nauta. Auto on saatava alle ja matka tukikohtaamme alkamaan.

Tuonne piti päästä, Miamin lentokentältä Boca Ratoniin.

Triftyn tiskillä asiat menivät jouhevasti (kun taas Dollarin tiskillä oli valtava jono, ja osa meistä odotti omaa vuoroaan tunninkin), JOSTAIN syystä minulle kuitenkin annettiin isompi auto kuin mitä olin varannut. triftyn asiakaspalvelija oli sitä mieltä, että neljä matkalaukkuani eivät MISSÄÄN NIMESSÄ tule sopimaan varaamani auton tavaratilaan. Minä en ole aivan varma, mitä siinä tapahtui ja miksi, mutta sain alleni katumaasturin ja käteen kuitin vuokrauksesta. Samalla maksoin tietulleja n. 70 taalaa, jotta minun ei tarvitse matkani aikana pysähdellä tietulleissa. Tämä olikin jälkeenpäin ajateltuna ihan kätevä asia.

Olin Suomessa Autoliiton kautta tilannut itselleni kansainvälisen ajokortin. Ajattelin että se varmaan on tarpeen ja niin se tuntui olevan Autoliiton virkailijankin mielestä. Noh, eipä ollut. Ei sitä kysytty edes siellä autovuokraamossa. Tai kyllä minä sen näytin, mutta sanottiin, että ei tuota tarvita. Siinäkin meni sitten 40 euroa hukkaan...

Laukut kyytiin - ja kylläpäs ne menivätkin sutjakasti auton takakonttiin. Takapenkkiläisillä oli tilaa vaikka tansseihin. Ja olihan sillä hyvä ajaa! Automaatti - kyllä. Ei ne Ameriikassa vaihteita vaihtele... Ilmastointi - ehdottomasti. Lady Marmelade kartanlukijaksi ja matka kohti Boca Ratonia alkoi. Meillä oli toisen perheen kanssa hieno suunnitelma, että "ajetaan yhtä matkaa" - kummallakin kun oli hieman hakusessaan se kohdeosoite. Tää oli hieno idea -mikäli olisimme olleet Suomessa ja vaikkapa valtatie 23:lla!

Hiukan vilkkaampaa kuin kotiteillä. Ja hiukan leveämpää.

(Mutta huomaatteko helteisen ilmapiirin?)

Heti kun päästiin valtatie 95:lle, niin... kadotimme toisemme. Eipä ihme. Kuusi kaistaa tuohon suuntaan ja kuusi kaistaa vastaantulevia. Ja autoja niin maan perusteellisen paljon! Ja sitten tuli pimeä. EEEEIIIII!!! Muutaman epämääräisen piston ja parin tunnin ajon jälkeen saavuin pesueeni kanssa pääteasemalle. Ihan kohtuullisesti. Nälkä oli kyllä jo valtava ja kynnet pureskeltu. Pääsi se toinenkin perhe perille - reilu tunti meidän jälkeemme. Komeasti poliisisaattueessa! Kun eksyy niin sitten eksyy. Heillä sattui varmaan vähän kuin suunnistaessa: rasti on ihan vieressä, mutta sitä ei vaan pimeässä löydä. Onneksi ystävällinen seriffi päätti tarkistaa, että mikäpä on hätänä. Ja saattoi perille.

Pikkuisen pimeä-ajoa

 Yön nukuttuamme tutustuimme taloomme ja ennenkaikkea pihalla olevaan uima-altaaseen. Minäkin katselin sitä autovuokraamosta saamaani kuittia - ja menin sydänkohtauksen partaalle: kuitissa olevien summien mukaan näytti siltä, että autoni tulee maksamaan yli 1000 dollaria / kaksi viikkoa. Ei hyvänen aika!!!! Ei kestä lomakassa sitä millään... Noh, eikun tätä asiaa sitten hoitamaan. Kävin parissakin lähellä olevassa Triftyn toimistossa, jossa ei minua osattua auttaa, eikä heillä ollut reservissä sellaista pienempää autoa, jonka olin alunperin varannutkin. Ohjeeksi sain että ajapa Fort Lauderdalen lentokentälle ja vaihda auto siellä. Näin teinkin.

Oli muuten aika stressaavat pari päivää. Auton vaihto onnistui mutta edelleenkään virkailija ei osannut sanoa, että mitä tämä lysti tulee kaikenkaikkiaan maksamaan. Seuraavaa luottokorttilaskua pelolla odotellen... Nyt minulla kuitenkin oli senkokoinen ja -hintainen auto kuin mitä olin alunperin varannut. Ja ne neljä matkalaukkuakin sopi IHAN hyvin tämän pienemmän auton takakonttiin!

Tämmöinen tilava perheauto! No ei sentään, joku vaan

oli lähtenyt vähän pröystäillen katsomaan NHL-peliä

Tämän jälkeen olin jotenkin levollisemmalla mielellä mutta ihan varma en kuitenkaan. Työnsin tämän mahdollisen tulevan konkurssin kuitenkin syrjään mielestäni ja keskityimme esityksiin ja lomailuun. Autolla ajo näytteli kyllä aika suurta osaa matkasta. Koin sen hyvin stressaavana. En itse ajamista, mutta se liikennemäärä ja pitkät välimatkat eivät olleet mukavia. Amerikkalaiset tosiaan pitävät autoilusta. Pitävät niin paljon, että siellä ei todellakaan kävellä minnekään. Teiden yli ei ole rakennettu suojateitä - koska ei ole tarkoitus kävellä. Ei ole ylikulkusiltoja tai alikulkutunneleita - koska ei kävellä. Joka paikkaan vaan autolla, autolla, autolla... Eipä tarvitse ihmetellä miksi tuo kansa on hmmm... tukevahkoa.

Tässä maisemia lähibaanalta. Tämä oli ihan "pikkutie", 

kun näkyy olevan vaan kaksi kaistaa suuntaansa.

Takapuolen ei tarvitse autosta nousta edes pankkiautomaatille. Nekin olivat semmoisia "drive in" - automaatteja. Oheisessa kuvassa Lady Marmelade on kuitenkin uskaltautunut jalan lähiautomaatille. Ilmeisesti sekin oli jollekin paikalliselle liian pitkä aika odottaa, koska automaatille ajoi joku -mutta kun näki, että joku on hänen edellään jalan siinä rahaa nostamassa - niin lähti pois.

Ja tuosta pankkiautomaattijonosta pystyi sitten ajamaan suoraan Starbucksin drive in-jonoon tilaamaan kahvia ja leivoksia. Siis ei TODELLAKAAN tarvitse autosta nousta... Kyllä se tämmöiselle suomalaiselle liikkuvalle porukalle oli ihmettelyn aihe.

 Siinä maisemaa Orlandon suunnilta, matkalla kohti Kennedy Space Centeriä

Itse liikenne kyllä tuolla on yllättävän jouhevaa. Vaikka autoja suihkii joka puolella ja vauhti on kova, niin tietä ja tilaa annetaan kun vaan vähänkin vilkkua väläytät, että aiot vaihtaa kaistaa. Jos joku ei tilaa anna, on hän todennäköisesti turisti. Tai ylimielinen Corvette-kuski kultaketjut kaulassa...  Vasemmalle kääntyminen on vaikeaa. Semmoisia risteyksiä ei oikeastaan ole. Jos ajat ja vasemmalla puolella näkyy joku paikka, missä haluaisit käydä, et sinne todennäköisesti pääse siitä kohtaa. Joutuu vaan ajamaan eteenpäin ja sitten seuraavassa aukkopaikassa (kaistojen välillä on yleensä kaide tai viherkaista) teet vaan reilusti "uubelin" (U-käännös) ja ajat takaisin päin. Oikeassa kohdassa käännyt sitten oikealle. Minulla meni pari päivää tämän systeemin tajuamiseen...

 

 Aiemminkin jo postasin auton värin sopivuudesta asuun.

Olen edelleenkin samoilla linjoilla...

Lähialueen kadut tulivat tutuksi aika äkkiä. Eikä kolareita sattunut -Luojan kiitos. Osa porukasta kävi ajelemassa Key Westissä asti, minä en. Loppuajasta ajelimme sitten rantatietä pitkin Orlandoon ja takaisinpäin pitkin Florida´s Turnpike - tietä. Maisemat olivat kyllä kieltämättä hienoja! On suoalueita, ökytaloja, palmuja, appelsiinipuuviljelmiä... Kuski ei kyllä hirveästi pysty maisemista nauttimaan kun ajamiseen täytyi keskittyä. Se sikäläinen kylttiviidakko on kyllä ihan vertaansa vailla. En varmaan puoliakaan ehtinyt rekisteröimään, mutta aina perille päästiin jotain kautta. Se pimeällä tapahtuva ajo on edelleenkin vihalistallani ykkösenä.

 Melkein Mummo Ankan auto

Olen aina vähän karsastanut ulkomailla ajamista, mutta nyt olen vuoden sisään ajanut sekä Saksan moottoritiellä sekä Ameriikan raitilla, joten siltä osin kynnys on ylitetty. Amerikan osiossa lisämaustetta toi vielä takapenkillä tapahtuva veljellinen nyrkkitappelu, jota kuski joutui karkein sanoin ajoittain rauhoittamaan. Takapenkki yleensä rauhoittui - kuski ei... 

Florida´s Turnpike -tie on semmoinen, joka tulee Floridan halki suurinpiirtein keskeltä niemimaata. Sitä pitkin pystyy ajamaan jopa lenkin koko niemimaan ympäri (jos oikein ymmärsin). Maisematie ja liikenteeltään hyvin jouheva. Pysähdyspaikkoja sen tien varressa on kiitettävästi - semmoisia valtavia liikenneasemia, joiden jälkeen on kyltti että "seuraava asema 40 mailin päässä"... Eli pissalla kannattaa käydä aina kun pysähtyy. Matkalla on tietulleja ja jos et ole ostanut etukäteen "Sunpass" -vaihtoehtoa, niin joudut pysähtelemään tietulleissa ja maksamaan vaihtelevia summia. Jos et maksa, niin perässä tulee sitten vähän isompi maksu. Minä henk.koht. suosittelen sitä, että tämmöinen kannattaa maksaa etukäteen. Siitä sitten vaan ajelet vapaata kaistaa, ilman huolen häivää, laulellen...

Taksii... taksii! Muutama taksi lentokentällä odottamassa.

Kun sain lähtöpäivänä auton palautettua autovuokraamoon ehjänä, niin ihan itku pääsi. Helpotuksesta. Vaikka auto oli meille reissussa välttämätön - joukkoliikennettä tuolla ei tunneta, eikä ainakaan meidän tarpeisiimme se olisi mitenkään toiminut - niin koin sen hyvin stressaavana. Seuraavan kerran olen monessa asiassa viisaampi ja saatan kuitenkin uskaltautua ajamaan uudestaan. Ja kyllä kannatan kokeilemaan! Reippaasti vaan kaasua tarvittaessa ja avointa mieltä. Mutta kannattaa aloittaa päivänvalolla ja pitää joko navigaattori tai erinomainen kartanlukija vieressä. Ja vaikka autovuokraamo ilmoittaisi, että takakonttiin mahtuu vain kolme laukkua, niin kyllä sinne mahtuu suomalaisia laukkuja neljä ja pari pikkunyssäkkää vielä päälle.

Tällaisin tunnelmin kohti auringonlaskua.... tulipas tästä pitkä juttu. Jaksoitteko molemmat lukea tänne asti? Voi kiitos! Seuraavaksi voisin kertoa vaikka ruokapuolesta. 

- Lady of the house

Amerikkaan, Amerikkaan...

Hyvät molemmat lukijani!

Pahoittelen taas taukoa kirjoittelemisissani, mutta minä olen ollut "työmatkalla". Ja ihan Amerikassa asti! Kävimme Savon Pariisi - teatteriryhmän kanssa näyttelmässä Floridan niemimaalla. Olipa se reissu. Jos saunaremppa onkin jo loppuunkaluttu aihe, niin nyt kyllä Amerikan-reissusta riittää kerrottavaa. Aihealueina esim maisemat, asuminen, raha, ruoka, huvitukset, autoilu, näytteleminen, yleisihmettely... onhan näitä. Saatanpa jotain matkavinkkejäkin heitellä, jos niistä jollekin olisi jotain hyötyä. Ainakin itse on seuraavalla kerralla viisaampi.

 Lähtöselvitys

Matkasihteerin ominaisuudessa sain hoitaa hieman käytännön järjestelyjä tätä reissua silmällä pitäen. Termi "hieman" pitää sisällään lentolippujen tilauksen, asuntojen varauksen, rahaliikenteen, lähtöselvityksen, ynnä monen monta muuta yhteistä asiaa. Unohtamatta oman 4 hgen pakkausta, vakuutuksia, ESTA-hakemuksia ym. käytännön pikku asioita. Yllä kuva lähtöä edeltävän päivän "check in" -tilaisuudesta. Kun oli tehtävä 18 hengen ryhmälle lähtöselvitys, niin siinä meni aikaa ja kahvi (näköjään myös Codesania ja hunajaa). Suurimmalle osalle sainkin tehtyä, mutta jostain syystä alle 11 vuotiaiden osalta se piti tehdä kentällä. Mutta siitäkin selvittiin.

Neljä henkeä VOI matkustaa myös kevyesti. Me emme... Emmekä kuitenkaan olleet kuin 2 vkoa. Tosin tässä mainittakoon, että lähtiessä matkalaukuissa oli viisaasti tyhjää. Tullessa ei ollut tyhjää kuin lompakossa...

Ensin lensimme aamuseiskalta lähtevällä koneella (eli Hki-Vantaan kentällä piti olla jo klo 05 aamulla!!!) Berliiniin, siellä kahvikupin (ja ryhmäkuvan) mittainen välilasku ja sitten jo pitkälle lennolle. Tämä ylläoleva kuva on todellakin kahden viikon aikana AINOA ryhmäkuva, mikä meistä otettiin. Suunnitelmissa oli ottaa uusia ryhmäkuvia altaalla, meren rannassa, esiintymispaikalla... no eipä otettu. Paluumatkalla OLISI pitänyt ottaa samanlainen kuva samassa paikassa uudella välilaskulla. Muutos olisi ollut merkittävä - väsyneempään suuntaan.
 

 Tuonne mennään

Kaikki, jotka ovat matkustaneet, tietävät sen lähdön kihelmöivän tunteen. Kun kaikki on vielä edessä. Miljoona mahdollisuutta, ei sairauksia, olet hyvällä tuulella, paljon suunnitelmia, matkakassassa on rahaa...

Mannerten välinen lento on pitkä. Siis todella pitkä. Jaloitella pitää monesti. Tosin koneessa nyt ei kovin pitkälti pysty lenkkeilemään, mutta pientä venyttelyä kannattaa harrastaa... Ensi kerralla otan mukaan kompressiosukat. Uutta suonenvetoa en halua saada.

 Tällä meidän lennollamme oli koneessa jokaisen selkänojassa oma tablet-ruutu ja sieltä sitten pystyi näppäilemään itselleen viihdykkeeksi elokuvia, pelejä, musiikkia, rauhoittavia taustaääniä, karttakuvia yms. Lapsille se oli oiva juttu. Meillä kyllä oli läksykirjojakin mukana, mutta miksi ne eivät kiinnostaneet?

Ruokaakin sai. Pitkällä lennolla ihan lämmin ruoka ja sitten hieman ennen laskua puolilämmin välipala. Kaikki juotavat olivat ilmaisia. Pitkällä lennolla kannattaakin juoda runsaasti. Lähinnä vettä. Muuten on olo huono. Siitä muusta juomisesta voi myös tulla huono olo.

Tässä karttakuvaa reitistä. Menomatka lennettiin pohjoisen kautta koukaten ja se oli turbulenssiton vaihtoehto. Sen verran oli pilveä, että Islanti ja Grönlanti jäi näkemättä, mutta Kanadan puolella jo jäätikköjä näkyi. Ja Floridan yllä sää oli niin selkeä, että rannikko, suoalueet, Cape Kennedyn avaruusasema näkyivät selkeästi.

Laskeutumisen jälkeen alkoikin varsinainen tulikoe: maahantuloproseduuri. Sanotaan korrektisti näin, että ei ole helppoa päästä USA:an. Olimme porukalla tehneet elektroniset maahantulohakemukset (ESTA) ja ne meille kaikille oli myönnettykin. Koneessa vielä piti erikseen käsin täyttää lappu, jossa kysyttiin rasti ruutuun - menetelmällä ETTET VAAN vie mukanasi makkaraa, hedelmiä, aseita, antiikkia tai sukupuolitauteja. Tuo kyseinen lomake on luonnollisesti englanniksi ja jos ei satu osaamaan kieltä, niin kannattaa kaikkiin kysymyksiin rastittaa "no".

Sitten Miamin kentällä oli eräänlaisia "kioskeja", joissa passia vilauttamalla piti tämä maahantulo sujua suit sait vaan. No eipä sujunut. Eikun uuteen jonoon - joka ei ollut nopea. Tässä uudelleen paperit esille ja kysymyksiin vastaamaan. Muutaman metrin päässä uusi luukku, kaiva taas kupongit esille ja vakuuta ettet ole tuon edellisen luukun välillä vaihtunut toiseksi /mukana olevat lapset vaihtuneet / vaihtaneet nimeä/  matkalaukut lisääntyneet / laukkuusi ole tullut makkaraa / saanut sukupuolitautia.

Näistä jos selviät, niin hyvä. Mikäli käy niin, että joku virkailijoista ei jostakin asiasta tykkää, niin hän laittaa sinut johonkin uuteen jonoon, jossa vakuutat kaikki nämä asiat uudelleen. Tai sitten matkatavarasi joutuvat tarkempaan syyniin. En tiedä mitä matkalaukkuläpivalaisijatarkastaja ajatteli, minulla oli laukuissa esityksiä varten peruukki, silmälasikehyksiä, sukkahousuista tehty makkara, kuppaussarvia, tekotissit... Joku skeptikko saattaisi ajatella jotain omituista.

Miamilainen auringonlasku auton ratista katsottuna.

Maahantulon ja laukkujen saamisen jälkeen riensimmekin jo valmiiksi uupuneina autonvuokraustiskeille. Tälle koko porukalle piti olla muutama auto kulkemisia varten. Ja sehän se riemu vasta olikin! Se on seuraavan postauksen aihe; Autoilu USA:ssa.

Siellä huojuivat palmut ja minä...

- Lady of the house