Hei taas molemmat lukijani!
Viimeisin postaus taisi olla niin elämäniloa uhkuva, ettei kukaan ole uskaltanut edes toivoa blogille jatkoa. No hengissä ollaan ja katsokaapa kun aurinkokin on alkanut paistaa! Ei nyt kannata kuolla. Marjatkin jää muuten poimimatta.
No on tässä ollut kyllä kaikkea muutakin kuin murheen alhoa. Ja sillon ei pidä kirjoittaa, jos ei ole mitään sanottavaa. Varsinkaan järkevää (ja näidenkin tekstien sisällöstä voinemme olla montaa mieltä).
Nyt kyllä ihan tuoreeltaan pitää kertoa tunnelmia eiliseltä. Olin vähän isommissa viiskymppisissä. Meitä oli siellä ihan vaan päivänsankarin lähipiiri, noin 40 000 henkeä. Hirmu hyvin mahduttiin, juhlatilaksi oli varattu Olympiastadion ja juhlakalu oli tilannut kesän parhaat kelit.
Torni pystyssä ja lippu salossa. Näitten juhlien jälkeen tämä "läävä menekin remonttiin"
Vaikka matka oli pitkä ja juhliin osallistuminen vaati pieniä erityisjärjestelyjä (tiedättehän, hanki vaatetta, mieti lahjaa, varaa yöpymistä...) niin en hetkeääkään epäröinyt ettenkö olisi mennyt. Tämän luokan synttäreitä nimittäin harvoin tulee, ja silloin on oltava paikalla! Ja niin se oli. Oli semmoiset juhlat, että nyt harmittais, jos ei olis ollut. Viime vuonna harmitti kun en ymmärtänyt mennä Cheekiä katsomaan. Onneksi yksi jälkikasvusta ymmärsi.
Sekaan vaan, siellä niitä on muitakin kakkujonossa
Sankari tosiaan huolehti tarjoiluista ihan kiitettävällä tavalla, kahvi oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Kakku oli suorastaan erinomaista. Vaikka sitä olikin tarjolla ehkä tavallista suuremmalle joukolle, niin ei se ollut ollenkaan teollisen oloista. Ihan kotitekoista vadelmakakkua.
Fanikatsomo valmiina! Bum-bum-bum..
Ja sittenhän se homma lähti käyntiin! Heti alusta hyvä meininki päälle ja niinkuin lehdistä on jo luettu - sankari tuli esiin vessasta. Juu. Varsin Siltsumaista tehdä tuommoinen vedätys. Ja sehän vielä TOIMII! (miksi MINUN vessasta tulo ei aiheuta samanlaista huuto- / aplodimyrskyä?? Kysyn vaan...)
Tänään on bileet, kaikki sileex!
On lähtenyt, mun mademoiselle...
soi yössä nyt, vinyyli virttynyt, ma michelle...
Valot, pyrot, ääni, tekniikka, lava, tehosteet, tanssijat, kaikki - ihan maailmanluokan show. Uskallan väittää, ettei kukaan - KUKAAN - muu suomalainen miesartisti pysty laittamaan itseänsä samalla tavalla likoon kuin Jari Sillanpää sen tekee. Tulla raitauikkareissa lavalle laulamaan "Malagaan", vetää glittereissä "Gagnam Style", sitten vetää tyylillä tangoa niin että takakaarteessakin karvat nousee pystyyn... on se ESIINTYJÄ!
Siellä me herkistyttiin. Välillä Jari, välillä minä.
Tunnelma pimenevässä illassa oli suorastaan käsinkosketeltava. Voin uskoa, että fiilis lavalla on ollut huikea. Jopa epätodellinen. "Että tuliko nämä ihmiset oikeasti MINUN takia?" Kyllä me tultiin. Ja sitten nämä 40 000 ihmistä laulaa Satulinnaa?? Kyllä me laulettiin. Tanssii Gagnam Stylea ja Bum-Bum-Bumia? Kyllä me tanssittiin.
Jos esiintyjä on nauttinut, niin kyllä nautittiin me yleisökin. Ihan koko rahalla! Ennakkotiedoissa sanottiin että konsertti kestää 3,5 tuntia. Kyllä se reiluksi neljäksi venyi. EI SE MITTÄÄN!!! Kaikki hitit, oli tangoja, uusia sovituksia, a cappellaa, vierailijoita (Siis kyllähän Waltteri Torikka ON myös aika ihana...), uusia biisejä, valoja, väristyksiä... ei minulla löydy oikein sanojakaan.
Sano että yhä ainoa olet mun,
sano että yksin olla sä tähdot mun,
silloin Satulinna kaukomaan,
meille kuuluis kokonaan.
Kiitokset Jari, juhlista ja mahtavasta konsertista. Kiitos myös konserttiseuralle mukavasta illasta ja Helsinki-päivästä. Tästä motivoituneena onkin hyvä lähteä kohti uutta työviikkoa ja ennenkaikkea suunnittelemaan OMIA 50-vuotisjuhlia! Malttaakohan päivänsankari olla esiintymättä? Keskuskentän varmaan saa vaivattomasti varattua...
- Lady of the house
