Maisema-arkkitehti

Sitä kun napsii kuvia sillon tällöin, sieltä täältä, niin huomaamattaan on kuvannut "sarjan"! Asuinpaikaltani avautuu maisema, joka sinällään periaatteessa on tietysti aina samannäköinen - mutta ei kuitenkaan. Eri vuodenaikoina ja valaistusolosuhteissa se on ihan erinäköinen. Tämmöinen:

Tältä näyttää keskikesällä...

 

...tältä alkusyksyn aamuna. Syksyn tulon oikein haistaa tästä kuvasta.

 

Tammikuun aamuna n. klo 9... Tunnetko pakkasen?

 

...ja samana päivänä pari tuntia myöhemmin.

 Kesän kasvustona oli tämmöinen tuote. Kaunista, kun koko pelto loisti keltaisena.

Tämä kuva sitten etelän suuntaan klo 15 jälkeen. Sinne se aurinko vaan painuu. Mutta on se selvästi jo korkeammalla ja pysyy hiukan pidempään kuin ennen joulua. Kyllä tästä vielä "elon puolelle" käännytään. Odotellaan maaliskuun hankiaisia - tämä pelto suorastaan kutsuu pulkkamäkeen.
 

Siinä ilta-auringon valossa saunakin näyttää näin somalta. Erityisen tyytyväinen olen kyllä noihin ikkunanpieliin. Pienikin "normaalista poikkeaminen" piristää ulkonäköä kummasti! Pitäsiköhän itsekin ottaa vaikka nenärengas? Se vähän poikkeaa normaalista ulkonäöstä ja taatusti aiheuttaa keskustelua...

Viikon verran paukutteli hyviä pakkasia. Että ei vielä kannata olla kovasti huolissaan ilmaston radikaalista lämpenemisestä. Pakastimen sai sulatettua ja pölypunkit tapettua - hyvä niin. Vesiputki jäätyi vain kaksi kertaa. Eli elämässäni on hienon maiseman lisäksi paljonkin hyvää :)

- Lady of the house

London calling II

I´m back - olen selkä!

Nyt on sähkökatkot ja suhteellisen mukavat hiihtokelit luoneet semmoista tunnelmaa, että blogin päivitys ei ole ollut päällimmäisenä puuhalistalla. Valoisana aikana kannetaan puita ja hiihdetään, pimeällä lämmitetään uuneja :)

Sitten kävi mielessä semmoinenkin, että kun sauna on nyt valmis, niin onko minulla enää mitään kerrottavaa? Tämän bloginhan piti olla ihan vaan kertomus saunarempasta. No, ehkä jotain jutunjuurta vielä tästä tylsästä elämästäni irtoaa, joten jatkan.

Lupasin joulukuisesta Lontoon-matkasta lisää kuvia. Siispä lähtekäämme takaisin Lontooseen:

Tietysti kävimme ihmettelmässä Big Beniä, eli kotoisasti"Iso-Penttiä". Onhan se ihan valtava rakennus. Sen tajuaa silloin kun vieressä seisoo. Toinen isohko rakennelma oli London Eye, eli valtava maailmanpyörä. Sinne on yleensä aika huikeat jonot ja koska lyhyellä matkalla aika on arvokasta, en ajatellut jäädä jonottamaan, vaan ostin pääsyliput tuohon häkkyrään etukäteen. Olipa kätevää ja jonotus oli minimaalista.

London Eyestä koko kaupungista saa hyvän kokonaiskuvan - ja sieltä käsin näkee myös tärkeimmät nähtävyydet hieman toisesta kulmasta. Kun oma "kapselimme" oli ylhäällä ja pikku-A näki kaupungin koko laajuudessaan, hän sanoi: "Tää Lontoo ei lopu IKINÄ!" Eli ero kotikaupunkiin oli suorastaan huomattava.

Hauskoja olivat myös nämä "leijuvat patsaat". Siinä se ukko istuskeli ilmassa, ainoa mikä kosketti maata, oli tuo kepakko. Siinä ON joku teline, mutta en osaaselittäämiten se on piilotettu. Homma se on tuokin - istuskella liikkumatta tuntikausia toisten pällisteltävänä...

Piipahdimme myös Selfridgesin tavaratalossa. Ihan vaan kattelemassa. Tavaratalon hintataso oli ehkä meille hieman liikaa... mutta kiva siellä oli katella. Tässä jouluosaston glitteroituja hirviä. Korkeutta näillä oli n 40-50 cm.  Perinteikkäämpää ja suomalaisempaa joulukoristetta saa hakea...

Löytyi sitten kukkarolle edullisempiakin joulukoristeita. Kuvia kyllä otin, mutta jälkeenpäin ihmettelen, että miksipä en sitten ostanut? Luulinko, että tulen vielä takaisin?

Herkkua on siinä monenlaista... Myös alakuvassa äitin "väliaikakahvit"

 

Tämä se oli pikku-A:n mielestä matkan kohokohta: Hyde Parkin Winter Wonderland! Ja olihan se kokemus. Valtava - siis toistan- VALTAVA ulkohuvipuisto. Ja täynnä ihmisiä! Melua, meininkiä, laitteita, syötävää, juotavaa, tingeltangelia, abba-musaa ja vähän nahkahousupauketta. Onneksi oli rahaa eväänä, koska tyhjin taskuin olis jääny paha mieli... Itse puistoon sisäänpääsy on ilmaista, eli voi mennä fiilistelemään ja vaikka vaan ihan syömään, juomaan, tanssimaan. Ei ole pakko ostaa laitelippuja, mikä onkin tämmöisille äiti-ihmisille oikein hyvä. Mutta muksuthan haluaa joka ripulikoneeseen ja mielellään vielä moneen kertaan.

Minun kukkaroni pelasti se, että hurjimpiin laitteisiin oli pituusraja. Sikäli miellyttävä kulkea alla 140 cm pitkän kaverin kanssa. Huvipuistossa ei ole myytävänä rannekkeita vaan siellä myydään irrallisia kuponkeja (tokens). 1 token - 1 £. Eri laitteisiin niitä kuponkeja tarvitsi eri määrän, normaali oli 3 tai 4 kuponkia. Tietysti siellä aluella oli pankkiautomaatteja ja niitä kuponkejakin pystyi ostamaan kortilla.

Tämmöisiä(kin) siellä myytiin. Tiedän,että nämä ovat kastanjoita, mutta en ole koskaan maistanut enkä todellakaan tiedä,että miten niitä syödään. Hyvältä ne tuoksuivat, ne muhii tuossakin hiilloksen päällä. Paahdetut mantelit olivat hyviä, niitä ostettiin. Sen lisäksi, että ne oli paahdettu, ne oli myös uitettu hunajassa. Ilmankos maistui! Muuten matkamme ei ollut mikään varsinainen kulinaristireissu (hei, no englantiin - ei todellakaan) eli syötiin sitä mitä kiinni saatiin. Fish & chips on ihan kelpo eväs.

Tässä teatteriseuramme William ja Catherine...

Tässä viimeisen aamun aamupala-gurmeeta: kunnon paahtolepä, jolle pikku-A ripotteli löytämistään suola- ja pippurimyllyistä aimo annoksen mausteita. Ja sitten vielä söi sen! En olis uskonut :)

Semmoinen oli se reissu. Toisella kertaa toisenlainen. Lontoo on niin iso ja monipuolinen, että joutuu siellä käymään vielä uudelleen. Notting Hilliin en vielä tälläkään kertaa ehtinyt, joten jospa sinne sitten!

Huomiseksi lupaa -25 pakkasta, joten lämmitelläänpä uuneja.

- Lady of the house

Lomalla ei levätä!

Loppuhiki vapailla otettiin reilusti Angry Birds parkissa. On se jännä kuinka maailma muuttuu: muinoin 70-80 luvulla kakarana aikaa vietettiin ja liikuttiin ihan omassa metsässä kiipeillen ja kivillä keikkuen. Nyt pitää mennä tehdashalliin rakenettuun kiipeilypuistoon ja maksaa ittensä kipeäksi, että saa kakarat liikkeelle...

Vihainen lintu

 

Ulkoliikuntapäiviä oli tosin jo pidetty ja suksilla oltu "koko rahan edestä" (siis että alamäen laskeminenkin osaa maksaa paljon!), yhtenä aamuna yritettiin houkutella pikku-A:ta ulos. Että josko rinne kiinnostaisi? Ei. No entäs ihan tavallinen hiihtäminen? Ei. No, mutta pulkkamäkeen?! Ei. Hän oli omien sanojensa mukaan niin väsynyt ettei jaksanut. Aikamme houkuteltiin - tuloksetta. Sitten isoveli hermostui ja karjaisi: "NYT ULOS! Lomalla ei levätä!"

Tässä on sarjakuvamaista vauhdin tunnelmaa...

 

Se on helppoa - sen kun vaan kiipeää

 

Ei olisi uskonut että MINÄKIN käyn viheriöllä. One-in-a-hole!

Tuossa kesän aikana innostuin kovasti näistä "ennen ja jälkeen" valokuvista. Vanhimmista lapsista tuli otettua tosi nätti kuva, tämä on varmaan otettu kesällä 1999. Tytöt istuu senaikaisen kotimme pihalla "mietiskelykivellä". Aika on varmana juhannuksen tienoilla, kun on noin runsas kukkavalikoima saatu kyhättyä ja taustan pelto on vihreänä. Tässä Lady Elisabeth ja Lady Marmelade "ennen"...

... ja tässä "jälkeen" eli vuonna 2014. Samalla kivellä istuvat. Yksi puu on kaadettu ja taustalla oleva viljapelto on päässyt kypsymisen tilaan. Mutta kohteet ovat tunnistettavissa :)

Jouluna otettiin lisää moisia kuvia. Niitä tuonnempana.

Plop, plop, Loppiaista. Täällä -18C.

- Lady of the house

Mahottomia lupauksia!

Vuosi on vaihtunut hiihtäen ja lasketellen. Eilen oli ihan "perustorstai"; ensin 30 km hiihtoa luistellen ja sitten vielä 3 h laskettelua. Kylläpä muuten illalla nukutti! Nukutti muitakin. Tänään suksin vaan 18 km ja sain rakon jalkaan. Huomenna en siis suksi yhtään. Lumitilanne näissä maisemissa on hyvä, lämpötila keikkuu siinä nippanappa nollassa, mutta latuverkosto on loistavassa kunnossa.

Laturetkeni ovat saaneet kyllä paikan palvelutasosta (tai pikemminkin sen puutteesta) ikävän sivumaun. Referoin lyhyesti: eilen siis lähdin 30 km:n lenkille ja tietojeni mukaan matkan varrella oli kaksikin latukahvilaa. Toinen puolenvälin tietämillä ja toinen sitten n 10 km ennen loppulaskuja. Noh, minä hiihtelin ja matka lähestyi puolta väliä. Ajatukseni olivat jo tuoreessa munkkikahvissa - johan sitä nyt 15 km:n jälkeen voi moisella itsensä palkita! Vaan mitä oli? Ovet lukossa ja toiminta loppunut. Edes ulkovessaan ei päässyt kun kinos oli niin suuri!

Noh, en siinä vielä säkkiin pukeutunut, vaan ryyppäsin mukanani olleesta (ONNEKSI) termarivyöstä mehua ja nakkasin "hätävarasuklaan" huuleen. Sillä jaksaa siihen seuraavaan kahvipaikkaan. Jaksoinkin. Siellä oli pihalla muitakin hitusen hämmentyneitä hiihtäjiä lukemassa ovessa ollutta "SULJETTU" -lappua. Ei voi olla totta! Onneksi mehua oli vielä. Pakko oli hiihtää loppuun, kun ei ollut muutakaan vaihtoehtoa. Tämän session jälkeen reiteni eivät olleet AIVAN välittömästi yhteistyökykyiset lasketteluun, joten jouduin ensimmäisen laskun jälkeen turvautumaan Ripa´s kuppilan tarjontaan.

 Tämä kuva taitaa olla kyllä jonkin muun kahvilan antia...

Nyt tänään herkuttelin ajatuksella, että hieman lyhyemmän lenkin jälkeen hilpasen tuohon urheiluopiston kahvilaan ja nautiskelen siellä tarjottavan "cafe Mochan". Se sisältää suklaakastiketta ja kermavaahtoa. On siis oiva palautusjuoma. Vaan miten kävi? Kahvikone rikki, ei erikoiskahveja. Nietu cafe! Minä YLEENSÄ pystyn pettymykseni piilottamaan,mutta nyt en pystynyt...

Ei auta kuin toivoa huomiselle parempaa onnea kahvin suhteen. Tai lopettaa koko kahvin juonti!

Mutta niitä lupauksia! Kun tuntuu tapana olevan luvata jotain, niin tässäpä minulta muutama (jos edes yksi onnistusi toteuttaa):

- Pyrin siihen etten käy punttisalilla koko vuotena. Viime vuonna taisin käydä kaksi kertaa ja totesin sen kyllä varsinaiseksi ajanhukaksi. Nostella nyt kuivaa rautaa sisätiloissa! Höh. Ennemmin ulos ja mättämään polttopuita pinosta toiseen tai jopa sisälle asti. Hiki tulee siinäkin ja saa jotain hyödyllistä aikaan.
- Koetan juoda vähän enemmän punaviiniä kuin viime vuonna. Välillä tuossa rinna  kohdalla vähän puristaa, niin sen täytyy olla tukos verisuonissa. Punaviini kuulemma saa veren paremmin pysymään juoksevana. Ja kun pyrkii vaikka nauttimaan koko arvioidun satsin vaikka tammikuussa, niin loppuvuoden annokset on sitten pelkkää plussaa!
- Pesen ikkunat. Tai saa ne joku muukin pestä.
- Menen siitä mistä aita on matalin. En TODELLAKAAN yritä miellyttää muita ja tehdä jotain vaan sen takia, että joku muu haluaa. Paitsi ehkä töissä pitää,mut sitä ei lasketa.

Onhan tässä. Oikein kun puristaa niin jonkun saattaa saada onnistumaankin :) Tämän lisäksi luonnollisesti painonpudotus ja muutenkin kiinteytyminen Miamin hiekkarannat mielessä. Toisaalta - onhan valaskin aina rantakunnossa...

Äkkiä puhumaan, kun vielä ehtii eikä kukaan kiellä!

- Lady of the house