Kahviratti

Olen elänyt hyvinkin kauan siten,että en juonut kahvia. Tai siis pienenä kuulemma join ja ensimmäisenä naapuriin mennnessäni olin emännälle sanonut,että "Etkös sinä keitäkkään minulle kahvia?". Varsin pätevä lause 5-vuotiaan suusta.

Sitten "pistin korkin kiinni" melkein 30 vuodeksi. Nyt näinä elämän ruuhkavuosina on joutunut turvautumaan kofeiiniin ajoittain aika runsaasti. Tällä hetkellä suhde tuohon tummaan on tasapainossa ja pyrin tekemään kahvistakin päivän pienen tähtihetken. Tosin työpaikan myrkkyä kuroessa tähtiä näkee siinä vaiheessa kun kiireesti kipittää vessaan...

Ulkomailla yksi kohokohta on tutustua paikan kahvilatarjontaan. Jotkut kahvit jäävät mieleen, jotkut eivät jää. Leivoksista puhumattakaan! Tässä muutama muisto.

Yleensä kahvilassa tilaan cappuccinon. Niistä pystyy tekemään jopa taidetta, niinkuin kuvassa näkyy. Itse en osaa tuommoista kuiviota näperrellä. Suorastaan sääli alkaa juoda ja rikkoa tuo näky. Nämä kaksi ylintä kuvaa on Saksan Erdingissä olevassa Pano -kahvilassa. Kyllä, kahvilan nimi oli Pano...

Tämä herkku on sitten jo Itävallan puolelta, Gasthof Kaiserbuchen capu. Siinä oli käytetty ihan kermaa ja suklaahitusia päällä. Oikein oli hyvä. Ja kun kyseinen Gasthof sijaitsee vuoren huipulla, niin maisemissakaan ei ollut valittamista. Kyseisessä ravintolassa tarjoiltiin myös olutta.

Elämäni mieleenpainuvimman ja makuaistini mukaan parhaimman capun olen juonut Budapestin lentokentällä, vuosi oli ehkä 1992. Saattaa johtua myös siitä, että silloin aloin vasta tutustua erikoiskahveihin ja se vaan jäi mieleen. Tässä yläkuvassa Saltzburgilaisen kahvilan tarjoilija toi leivosvalikoiman ihan nenän eteen ja siitä sitten sai valita. Oli muuten vaikea päättää! Leivos ja kahvi ei ollut edes ylihinnoiteltu, vaikka voisi kuvitella kun kaikki tuodaan nokan alle valmiiksi. TÄMMÖISTÄ kahvilakulttuuria soisin Suomeenkin. Edelleen huokeilla hinnoilla. Ja auringonpaisteessa ihmisiä julkeasti tuijotellen se maistuu vieläkin paremmalta.

Arvatkaas mikä kahvi tässä vasemmalla on? Ulkonäkö ehkä hieman hämää, mutta kyllä se kuulkaa on Irish Coffee. Itävaltalaisittain tarjottuna.  Oikealla vastaava versio tamperelaisesta Teerenpesä -ravintolasta. Irkkukahvihan on oikein oiva esim. ihan jälkiruokana ja sitä voi juoda vaikka myöhään illallakin. Vaikka kahvi valvottaa, niin sinne sekaan kun lorautetaan "sitä-mitä-sanaa-ei-saa-blogeissa-sanoa", hiukka fariinisokeria ja plöräys kermaa päälle, niin se ikäänkuin kompensoi kofeiinin virkistävän vaikutuksen. Ja jos piristyy, niin ottaa toisen! Jostain ajasta sitä väsähtää...

Tässä taas yläkuvassa Münchenilaisesta asemakahvilasta shoppailun lomassa siemailtu capu. Vasemmalla tampesterin kauppahallissa (olikohan Linkosuon kahvila) cafe Mokka. Samaa tuotetta löytyy myös esim Starbucksissa ja Robert´s Coffeen kahviloissa. Järjetön kaloripommi; sisältää suklaakastiketta, kahvia ja kermaa... Mutta hyvää!

Parasta on ollut kuitenkin omalla aurinkoisella kotiterassilla itse valmistettu jääkahvi! Tämän valmistuksen opin muinoin Makedonian kotona, jossa oleilin vuonna 1994. Tätä jääkahvia juodaan paljon myös Kreikassa, jossa tuote tunnetaan nimellä cafe frappe. Kotiolosuhteissa teen sen niin että tehosekoittimeen laitan 1 rkl pikakahvijauhetta, 2 rkl hienoa sokeria (toki voi käyttää muutakin makeutusainetta tai jättää poiskin), sitten vettä n 2-3 dl ja surrurrur. Seos vaahtoaa aika kovasti, joten korkealaitainen astia on hyvä. Tämä kahviseos tarjoilulasiin jossa on jo pari jääpalaa, maitoa oman maun mukaan ja tarvittaessa /haluttaessa jäätelöä. Ai ett´ on hyvää! Jääkahvi on selkeästi vain kesän juoma ja kahvikausi alkaa terassin sulettua ensimmäisillä kevätlämpimillä.

Tässä näkymä työpöytäni kahvitarjonnassta. Että jos joku luulee minun vaan hienostelevan ja stailaavan erikoiskahvikuvia, niin oikeasti totuus on toinen :)

Nyt kahville!

- Lady of the house

P.S. En saa tästä mitään etua tai sponsoriapua vaikka noita kahviloita mainostankin. Mutta tulen mielelläni kahville jos pyydetään...

Ei näe metsää puilta

Tämmöisessä hatarassa harakanpesässä kun asuu, niin tuo lämmitysmuodon valinta on ajoittain pieni ongelma. Tai ei se olisi ongelma, jos olisi rahaa. Seteleillä saa lämmitettyä niin kivasti... tai hankittua vaikka vaivattomamman maalämmön. Meillä kuitenkin käytetään lämmityksessä "lämpökäsiteltyä koivua".

Lämpökäsiteltyä siksi, että siinä on tullut lämmin jo useaan kertaan kun sen puun ensin kaataa, katkoo, kuljettaa pihaan, pilkkoo, pinoaa kuivumaan ja loppuviimein kantaa sisälle. Lämmitettävää tilaakin on sen verran että ilta kuluu rattoisasti kierrellessä huoneesta toiseen ja nakellessa klapeja uuneihin. Uuneja on 4 pönttöuunia, 1 leivinuuni ja 1 puuhella. Näin talven lähestyessä tilankäyttöä on järkeistetty ja kaikki huoneet eivät ole talven yli lämmössä. Ihan niinkuin vanhoissa kartanoissa muinoin - sali pidetään kylmillään talven ajan.

Mutta tämän vuoden puusavotta alkoi sillä, että menin paikalliseen Agrimarkettiin ja sanoin tarvitsevani moottorisahan. Ne aiemmat sahat ovat aiheuttaneet enemmän pahaa mieltä kuin katkenneita puita. Eihän niitä saanut nyittyä edes käyntiin! Siispä kevytkäynnistysominaisuuksilla varustettu saha, kiitos! Ja sehän löytyi. Ja taas on kiitettävä oivaa asiakaspalvelua ja laitteeseen perehdyttämistä.

Samaan kauppaan vielä kunnon kumpparit ja JOHAN ALKOI TAPAHTUA! Kevään kelit oli oikein mukavat puuhommiin, vähän lunta, ei räntää eikä yhtään itikoita. Sitä yllätyin itsekin, että miten se sujui näppärästi. Kiitokset myös metsänomistajalle, jonka tontilta tätä vihreää kultaa sai käydä korjaamassa!

No, sitten niitä puukasoja alettiin ajaa pihaan pinoihin. Tuli kuorma, tuli toinen...

...tuli kolmas, tuli neljäs...

... ja tuli vielä viideskin! Olin aika äimänä, että näin paljonko sitä tulikin kaadettua. Mutta kyllähän sitä meneekin talven aikana. Sitten eikun klapikone käyntiin ja pilkkomaan. Pilkkomisessa meni sitten yksi viikko. Mutta osasinpa sitäkin.

Roope Lipastin Rajanaapuri -kirjassa sanotaan jotenkin näin että "Puupino on mielentila". Sekavassa tilassa oleva ihminen ei pysty saamaan puupinoaan preussilaiseen järjestykseen. Se on varmasti totta. (Turha kyllä kysyä, että MIKSI puupino pitäisi olla viivasuorassa???) Harmittaa ihan kun en sillä Saksan reissulla ottanut kuvia sikäläisistä puupinoista. NE muuten oli suorassa!! Se enemmänkin nauratti, että miten paljon aikaa ja vaivaa sikäläinen Helmut on käyttänyt vatupassinsa kanssa pinonsa tekemiseen.Varmaan hioo hiekkapaperilla klapien päätkin...

Tässä malliksi hieman baijerilaista metsää. Kyllä noita kelpais kaataa...ja ne oli ISOJA! Maasto näyttää aluskasvillisuudenkin suhteen oikein kelpo suunnistusmaastolta.

Nyt sitten vaan iltaisin töiden jälkeen puita uuniin ja kynttilät terassille. Syksy on nimittäin tullut.

- Lady of the house