Sota ja Rauha

Edellinen blogitekstini poiki suusanallisia kommetteja johtuen lauseesta "minua ei ylennetty miksikään" - että olisiko minut PITÄNYT ylentää ja olenko jotenkin pahoillani kun minua ei ylennetty. Hahhahhaa... no en ole pahoillani. Ei minua edes voisi sotilasarvoihin ylentää, en ole armeijaa käynyt. Tosin olen käynyt yhden KERTAUSHARJOITUSpäivän! Tämä tapahtui 90-luvun alkupuolella, silloisessa työpaikassani oli koulutuspäivä Mikkelissä, Karkialammen varuskunnassa. Miehet saivat siitä kertausharjoituspäivän ja päivän aluksi piti kaikien mennä jonoon, että se päivä saatiin papereihin kirjattua. No minäkin menin jonoon - osin ihan kurillani. Tiesinhän minä ettei minulle siitä mitään ylimääräistä hyvää tule, mutta oli hauska nähdä reaktiot.

Seisoin jonossa ja edellä olevia ukkoja laitettiin paperille ja päivä heille palvelukseksi merkattiin. Tuli minun vuoroni. Voi sitä kirjaajan ilmettä, kun edessä seisoikin nainen. Siinä kävi useampikin armeijan edustaja toteamassa, että "tälle ei tehdä mitään". Tilanne oli heillekin hämmentävä. Yleisesti homma meni nauruksi, mutta siitä hetkestä ei sitten kuitenkaan mennyt kuin reilu pari vuotta kun naiset jo pääsi armeijaan. Ja nyt kukaan ei kummastele. Mutta siitä päivästä äijät sai pisteitä, minä vain känsiä kämmeniin. Olis tasa-arvovaltuutetulle töitä!

Lähipiiriini kuuluu kylläkin henkilö, joka on armeijan käynyt ja ylennyksiäkin on tullut. Armeija-aika on sisältänyt  mm. lentokoneesta putoamista joten hatunnosto pitää tehdä siitä, ettei kyseessä olekaan ihan turha perunankuorija. Sama mies on ollut sitten maailmalla sotaa vahtimassa (vai onko se nyt rauhaa turvaamassa) pariinkin otteeseen ja minäkin olen tästä riemusta päässyt osalliseksi. Minun tärkein tehtäväni Makedonian lämmössä oli kasvattaa mahaani ja tutustua kulttuuriin. Muistan vieläkin joitakin makedonian kielen sanoja! Tämän postauksen kuvat tuolta ajalta - noin 20 vuotta sitten.

 Makedonialainen hautausmaa

Mutta se ylennys! Tulipa kerran arvokkaan näköinen kirje ja sielläpä oli kutsu 4.6 vietettävään juhlatilaisuuteen. Että ylennystä pukkaa. Ja akan sai ottaa mukaan. Jos halusi. Kutsussa annettiin ymmärtää, että verkkapuvussa on turha saapua, joten pitkän koltun hankinnaksi meni ja tukkaa piti laittaa nutturalle. Käytösoppaista piti tutkia että pidettiinkö viinilasia jalasta vai kupista - soveliasta ei kuitenkaan ole vetäistä lasillista "ykkösellä" alas vaan sitä piti sivistyneesti siemailla. Tutuntuntuisen hässäkän saattelemina saavuimme aikanaan ajoissa tilaisuuteen ja aluksi käteltiin suorselkäisiä miehiä pitkä rivi. Minä niiasin.

 Skopjen keskustaa

Rouvat siirtyivät sivuun ja ylennettävät ryhmitettiin keskelle tilaa. Siitä sitten järjestävän seuran  kovaäänisin alkoi luetella ylennettävien nimiä ja heidän uusia arvojaan. Tuli tuttu nimi  ja hänelle uusi reservin arvo; "XX ylennetään pursimieheksi". Pursimieheksi? En voinut estää tahatonta naurunpyrskähdystä. PURSIMIEHEKSI! Eihän se erota tyyrpuuria paapuurista ja veneilystä tietää ehkä sen, mihin veneessä tappi laitetaan! Mutta kun armeija määrää, niin se on sitten niin. Hyvä kun en alkanut hyräillä "Mikki Hiiri merihädässä" - laulua...

 

 Vanha vesijohto - Akveduktik (tai jotain)

Tämän virallisen osuuden jälkeen siirryttiin vapaamuotoiseen seurusteluun ja kyllä pyöritteli "herra pursimieskin" silmiään, että onkohan nyt joko kutsutun nimi tai arvo mennyt väärin. Mutta eihän SIINÄ tilanteessa nyt sovi alkaa kyseenalaistaa asiaa. Tarjoilutkin oli vielä ihan koskematta!

 Lomilla oli kiva piipahtaa Kreikassa. Voi tuo veden väri!

Ja olihan se juhlava tilaisuus. Kyllä siinä pyöri monenlaista "seurustelu-upseeria" puhumassa mukavia ja minäkin osasin käyttäytyä. En esim. alkanut tiedustelemaan mahdollista rahallista korvausta käymästäni kertausharjoituspäivästä tai kysynyt suu cocktail-paloja täynnä että koska me saadaan Karjala takaisin. Olisivat vielä veneet pursimieheltä tittelin...minun viaksi sekin olisi mennyt! Otin sitä viiniä sitten vähän niinku takautuvasti korvaukseksi.

Meteoran luostarin kokoelmia

Myöhemmin - kunhan aikaa oli kulunut - pursimies puhelimitse varoen tiedusteli ylennyksensä taustoja. Että kun kuitenkin on enempi maavoimien ihminen... Vastaus oli jotenkin sen suuntainen, että "kun me ei oikein muutakaan titteliä keksitty". Että pursimiehen titteli oli vielä vapaana! Voe Pyhä Sylvi. Voin vain kuvitella sitä arpakuutioiden määrää ja käyttöastetta kun näitä ylennyksiä jaellaan. Tälle naurettiin pitkään ja makeasti. Että TÄTÄ taustaa vasten minua ei lainkaan hämmästytä viime aikojen Hornet-hässäkkä. Jos on ollut lentäjistä pikkusen vajausta, ja Hornetin puikkoihin on tökätty ensimmäinen saatavilla oleva (esim. pursimies), niin VOIHAN siinä olla hieman käynnistysvaikeuksia eikä ensimmäiseen ilmatilan loukkaukseen ihan ehditä... Muutoin luotan Suomen armeijaan kuin vuoreen.

Omat ylennykseni (4 kpl) ovat tapahtuneet synnytyssaleissa ja olen niihin ERITTÄIN tytyväinen.

-Lady of the house